3. kesäkuuta 2015

Rankka, kauhea, paha, pelottava... LUETTAVA!


KÄTILÖ
Katja Kettu
WSOY, 2011, 348 sivua
Runeberg-palkinnon saaja 2012


    Harvoin minulle käy niin, että kun kirjasta on jäljellä enää viimeiset 30 sivua, etten lukisi loppuun, vaikka kello näyttäisi jo hyvän matkaa huomista. Tämän romaanin kohdalla kävi niin, etten kerta kaikkiaan uskaltanut. En saattanut kohdata sitä, minkä mahdollisesti loppu näyttää. Kirjalle tyypillisesti se saattoi mennä miten tahansa. Tarina on pitkin matkaansa hämmästyttävä. Sillä tavalla, että lukijana yllätyin monta kertaa, koska en voinut kuvitella asioiden menevän niin kuin ne menevät.
    Loppu oli luettava vasta aamulla valossa ja valmiimpana vastaanottamaan ja jakamaan rakkaaksi käyneiden päähenkilöiden kanssa tulevat tapahtumat. Hyvät tai pahat.

    Tarina kulkee Lapin sodan myötä kesästä 1944 tammikuuhun 1945. Vaikka sen kulun tietää, jos siitä jotakin tietää, niin henkilöiden tarinain kulkua ei osaa ennakoida tai ne veikkaa aika väärin.

    Kirjan kieli on paikoitellen vaikeaakin, mutta runsasta ja kiehtovaa. Ihailen kovasti taitoa ikään kuin keksiä uusia sanoja. Ainakin minulle uusia. Tosin ehkä näissä esimerkeissä murteellisia sanoja, kuten hyreksiä tai sureksia, tai sitten kyynelten kuivaaminen kuivaksi sen sijaan, että vain ”marraskuunmäräksi, niin että on pakko itkeä lisää”. Tässä viimeksi mainitussa on mallia siitä mahtavasta tavasta kuvata vaikkapa itkemistä ja kyyneliä. Tämän tapaisia kielikuvia ja asioiden tai tapahtumien kuvauksia teksti on pullollaan.

    Tarina tulee korvieni kuultavaksi ja mieleni maisteltavaksi monessa kerroksessa. Tosi syvällä tunnetasolla ahdistavuuteen asti minulla kulki sodan julmuus ja mielettömyys. Se kun koskettaa ihmisiä tänä päivänäkin. On niin totta.
    Toisella vahvalla tunnetasolla suorastaan ravisteli romaanin keskiössä kulkeva rakkaustarina. Näin hienoa rakkauden ja tunteiden kuvausta en ole ennen lukenut. Tuli minua lähelle. Konstailematon pohjoisen ihmisen mieli ja rakastaminen. Sodan ja kaiken muun ankaruuden keskellä rakkaus raivaa oman tilansa. Elää ja muovautuu. Kuvaus on minusta karun kaunis ja uskottava.
    Lukiessa taas kerran jään ihmettelemään, miten elämästä on voitu selvitä sodan keskellä. Tämä romaani täydentää aiempaa Lapin sodasta lukemaani: Irja Wendisch; Tohtori Conzelmanin muistelmat.

    Kätilössä on viittauksia useisiin tuttuihin lapsuuden kotikaupunkini paikkoihin. Luinkin kirjan siellä, Rovaniemellä. Henkilöiden murre on tuttua samoin kuin pohjoisen kulttuuri ja ihmisten välisten suhteitten suoruus. En mainitse tässä päähenkilöä edes nimeltä, koska toivon, että moni lukija saa tutustua häneen henkilökohtaisesti.
    Lukukokemukseni oli hämmentävä ja häkellyttävä. Kirjan rakenne ei ole helppo. Teksti ei ole helppoa. Olin jo vähällä luovuttaakin. Onneksi jatkoin. Tarina oli minua rakentava ja lisäsi ihmisen, elämän ja maailman ymmärtämistä. Ehkä rakkaudenkin.

    Kirjan lopussa on mielestäni hyvä ja selventävä faktaosa Lapin sodan vaiheista.
Menen vielä tutustumaan, Rovaniemellä kun olen, Arktikumin erikoisnäyttelyyn ”Wir Waren Freunde - Olimme ystäviä”, saksalaisten ja suomalaisten kohtaamisia 1940-1944  sekä  kirjastoon koottuun näyttelyyn saksalaista ja suomalaista kirjallisuutta sota-ajan Lapista, ”Der Veg nach Lappland”.
    Upeasti sattuvatkin nämä näyttelyt juuri nyt tähän lukukokemukseni yhteyteen. Samalla vinkkinä Rovaniemellä päin matkaaville. Tiedekeskus Arktikumin näyttely on avoinna 10.1.2016  ja kirjaston 27.7.2015 saakka.

    SINIKKA


LISÄÄ KÄTILÖSTÄ:

Katja Ketun Kätilöä on käsitelty blogissa myös aiemmin. Tässä linkkejä kirjoituksiin aikajärjestyksessä:
Kätilö (24.1.2012 Matin kommentti)
Kätilö (26.2.2012 Mirjan kirjoitus)
Kätilö ja Katja Kettu (28.2.2012 /heljä + kommentteja) 
Vielä vähän Kätilöstä (9.3.2012 Tarmo)

1 kommentti:

  1. Kirjan teksti oli vaikuttavaa. Teksti oli alkuun niin rankkaa, että luin sitä muutaman sivun päivässä, mutta sitten pääsin tekstiin sisälle ja kirjahan oli hurja. Annoin kirjan ystävälleni, joka lukee paljon, mutta hän ei pystynyt lukemaan tekstiä.
    Nyt odottelen elokuvaa :)

    VastaaPoista