Ulkona plus 27, sisällä pari astetta viileämpää - paitsi hississä, jonka vankeina vietimme puoli tuntia. Ei mitään hätää, mitä nyt alkoi happi loppua ja ainakin minulla lievä huippaaminen alkoi hiipiä päänuppiin.
Ketään emme vankeudestamme syytä lukuun ottamatta itseämme. Hissi oli pieni, suunnilleen metri kertaa metri, neljä henkeä tai 320 kiloa.
Ainoa, mikä meidän matkustajien kohdalla osui, oli lukumäärä. Meitä oli neljä, ja yhteensä reilusti ylipainoisia. Hissi ajoi kymmenisen senttiä liian alas pohjakerroksessa ja jämähti siihen. Ovi ei auennut.
Nykysuomalaiseen tapaan seinässä oleva päivystysnumero ilmoitti "linjoillamme on tilapäisesti ruuhkaa...". Ilmoitti kerran ja pitkän odotuksen jälkeen toisenkin uudessa puhelussa. Entä jos olisimme siinä ahtaudessa pyörtyneet - edes joku meistä. Olisiko se ollut lohtu, ettei kukaan meistä olisi mahtunut kaatumaan?
Hätänumero vastasi ja lähetti palokunnan auttamaan. Vastaaja oli ystävällinen ja asiallinen, kiitos hänelle. Ja kiitos palokunnalle. Olimme tulossa kuudennesta kerroksesta syntymäpäiviltä, muuttuivat näiltäkin osin ikimuistoisiksi. Kiitos ja onnea päivänsankarille.
Kuten sanoin, ketään emme syytä. Olimme reilusti ylipainoisia ja hissi oli vanha ilman oven pakkoavaajaa. Hississä oli peili, vai oliko sittenkään? Joka tapauksessa me katsoimme siihen.
MATTI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti