Siilin elenganssi

MURIEL BARBERY 
Gummerrus 2010, 370 sivua + sisällysluettelo
 

Siilin eleganssi on erilainen kirja. Se on viehättävä, hauskakin, jossakin määrin surullinen, mutta ennen kaikkea erilainen. Se kertoo yhden kerrostalon asukkaiden elämästä kahden heistä kokemana ja kertomana. Talo on vauraiden ja valikoituneiden ihmisten, perheiden, asuttama asenteineen, kotkotuksineen, kaikkineen.

Kirjan tavoin kaksi asukkaistakin, nämä kaksi kertojaa, ovat kuitenkin erilaisia; ja loppuvaiheista kolmaskin, varakas hänkin mutta erilainen. Kirja tuntuu samaan tapaan satiiriselta kuin Mikko Rimmisen Nenäpäivä. Jotakin samaa näissä kahdessa kirjassa eittämättä on.

 

Harvoin siteeraan suoraan eli lainaan sanasta sanaan kirjailijaa tai kirjaa. Nyt on kuitenkin pakko, jotta oikeanlainen asenne löytyy heti alkuun. Siispä toistan. Kirja koostuu kahden asukkaan, viisikymppisen ovenvartijarouva Renéen ja kahdentoista ikäisen Paloman, näkemyksistä ja kokemuksista, ”syvällisistä ajatuksista” ja suhtautumisesta kanssaeläjiin.

 

Entä itse talo? Annetaan ovenvartijan itsensä kertoa siitä:

”Marxia luettuani katselen maailmaa ihan toisin silmin, Pallièresin poika ilmoitti aamulla, vaikka ei yleensä sano minulle sanaakaan.

Antoine Pallières on vanhan teollisuussuvun rikas perillinen, jonka vanhemmat ovat yksi kahdeksasta työnantajastani. Tämä ylemmän omistavan luokan – joka lisääntyy vain säädyllisin ja paheista vapain nytkähdyksin – viimeisin röyhtäisy oli kuitenkin niin haltioissaan löydöstään, että kertoi automaattisesti minullekin, vaikka tuskin kuvitteli aivokapasiteettini riittävän sen ymmärtämiseen."

Ennen kuin Renée-rouva saa puheenvuoron kuvaillakseen itseään, jatkakoon Paloma talon ja perheensä kuvailua:

"Minä olen kaksitoista vuotta vanha, asun hienossa huoneistossa osoitteessa rue de Grenelle 7. Vanhempani ovat rikkaita ja koko suku on rikas eli me sisareni kanssa olemme periaatteessa rikkaita. Isä on entinen ministeri ja nykyinen kansanedustaja ja päätyy epäilemättä puhemiehen pallille ja tyhjentämään hôtel de Lassayn viinikellaria. Äiti… No äiti ei ole varsinainen välkky, mutta hän on sivistynyt."

Ja vielä kirjan ehdottoman päähenkilön, rakastettavan ja ironisen Renéen omakuva:

"Nimeni on Renée. Olen viisikymmentäneljä vuotta vanha. Olen toiminut 27 vuotta ovenvartijana rue de Grenellen numerossa 7, komeassa kivitalossa, jossa on sisäpiha istutuksineen ja kahdeksan valtavaa loistohuoneistoa, kaikissa asukkaat. Minä olen leski ja lyhyt, ruma ja pyylevä ja minulla on liikavarpaita ja muutaman itsekriittisen aamun perusteella hönkäisy kuin mammutilla. Kouluja en ole käynyt, ja olen aina ollut köyhä, syrjäänvetäytyvä ja merkityksetön."

Niinpä, kukapa tässä mitään olisi – ainakaan rouva Renéen itseensä kohdistuvalla mittapuulla arvioitaessa. Todellisuudessa rouva on älykäs, hyvin älykäs sekä oppinut ja erittäin sivistynyt ja todellinen tietopankki. Mutta se ”minä”! Jostakin syystä hän haluaa olla syrjäänvetäytyvä, merkityksetön ja luotaantyöntävä. Ja onnistuukin siinä paitsi heidän kolmen kohdalla, jotka onnistuvat näkemään hänen todellisen minänsä valheellisen ulkokuoren läpi.

Tuossa edellä jo mainitsin yhden heistä, 12-vuotiaan Paloman, piilopaikkaa etsivän ja rauhaa kaipaavan tytön. Toinen on aina auttamishaluinen rouva Renéen ainoa ystävä ja lukemattomista heidän yhteisistä teehetkistään nauttiva talon siivooja Manuela. Lopulta merkittävään osaan rouva Renéen elämässä kohoaa taloon muuttava japanilainen Kakuro Ozu… ”Herra Ozu! Elokuvaohjaajan poika? Veljen- tai sisarenpoika? Kaukainen sukulainen? Kas, Kas.” tuumailee rouva Renée uuden asukkaan tulosta kuultuaan.

Kaiken kaikkiaan Siilin eleganssi on hyvä kirja. Pari kolme viikkoa lukemisen jälkeen uudelleen selailtuna erittäin hyvä. Jos joku kysyisi, antaisin kympin. Siis pisteitä.

    MATTI