12. helmikuuta 2013

Aivojen tuuletusta

Taas on yksi kirja luettu. Kun Mirja lähti käymään kirjastossa sanoin, että tuo minullekin muutama kirja. Kuuliainen vaimo toi.
Ensimmäiseksi otin luvun alle Enni Mustosen Morsiuskesän (Otava 2009, 255 sivua). Arvasin sen täydeksi hömpäksi, mutta täyttihän se tehtävänsä. Kirjan juoni ja television Maajussille morsian -sarja kulkevat niin selvästi käsi kädessä, että Mustosen voi otaksua kuuluvan sarjan kirjoittajiin. En tiedä, kuuluko hän sarjan tekijöihin, en myöskään sitä, kumpi on syntynyt ensin, kirja vai ohjelman käsikirjoitus.
Mietin, miksi tällaisia viihteeksi tarkoitettuja romaaneja ei voi kirjoittaa niin, ettei loppuratkaisu ole lukijalle selvillä jo melkein ensilehdiltä. Kirjassa on kuvattu aika mukavasti maatalojen elämää, mutta loppuratkaisu on lapsellisen hunajainen.
Jos haluaisi esittää jotensakin fiksua miestä, ei kannattaisi tunnustaa lukevansa tämäntapaisia kirjoja. Mutta kun en sellainen ole, voin reilusti sanoa lukeneeni. Kaikkinensa en parhaalla tahdollakkaan voi suositella kirjaa teidän muiden luettavaksi, ainakaan miesten. Enkä usko, että viitsisitte lukeakaan. Minulle tämä oli hyvää aivojen tuuletusta.

Ruohometsän kansa lukupiiriin!
Kun olen lukenut Myllytien lukupiirissä käsiteltyjen kirjojen luetteloa, tuli mieleeni ehdotus. Voisitte joskus ottaa käsittelyn alle aikoja sitten ilmestyneen kirjan Ruohometsän kansa.
Olen lukenut kirjan kolmisenkymmentä vuotta sitten, mutta sen tapahtumat ovat vieläkin muistissani. Johtuneeko sitten iästä, että alkaa unohtaa tämän päivän asiat ja menneet pysyvät muistissa.

(Ruohometsän kansa, Richard Adams, 1972)

    NIILO

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti