16. tammikuuta 2013

Tahtamaa

   JAAN KROSS
   Kustannus Oy Moreeni,  333 sivua  
   Suom. Jouko Vanhanen

   Krossin viimeiseksi jäänyt romaani sijoittuu Viron uuden itsenäisyyden alkuun 1990-luvulle. Päähenkilö, toimittaja Abel Haljand on kovasti kirjailijan itsensä tuntuinen mies.


   Uuden itsenäisyyden ajan koittaessa alettiin palauttaa edellisten valtiaiden sosialisoimaa omaisuutta pikkuhiljaa oikeille omistajille. Ruotsinvirolainen liikemies Lingo Luuk on tutkinut vanhoja papereita ja huomannut, että Haljandin isoisä on omistanut Saarenmaalla muutaman hehtaarin maa-alan.

    Hän saapuu Tallinnaan Haljandin luokse ja tarjoaa tälle pientä rahasummaa, jos lunastusoikeus siirretään hänen nimiinsä. Hänelle on alustavissa tutkimuksissa selvinnyt, että alueella on kylpylöiden hoidoissa käyttämää mutaa. Haljand tulee epäluuloiseksi, eikä tee heti kauppoja, vaan lupaa tutkia asiaa.
   Kun tutkimuksissa selviää, että kelvollista mutaa löytyy huomattava määrä, alkaa uusi kaupankäynti ja viraomaisten lahjonta tilan haltuun saamiseksi. Tähän Haljand saa apua edellisestä avioliitosta olevalta pojaltaan, joka on lakimies, sekä nykyiseltä naisystävältään (lääkäri).

   Toisena pääjuonena kirjassa ovat Haljandin naisjutut, joissa on omat kiemuransa, ja uutena piirteenä seksi, jota en muista Krossin kirjoissa aiemmin harrastetun mainittavasti.
   Kirjassa tulee myös esille Krossin katkeruus edellisiä vallanpitäjiä kohtaan - ei mikään ihme, kun tuntee hänen Siperian vankileirikokemuksensa.
   Erinomainen kirja, taattua Kross-laatua!

   ESKO


   Vilkaise myös: Sivut / Menossa ja tulossa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti