23. tammikuuta 2013

Pirunkettu


   MINETTE WALTERS
   WSOY 2004, 405 sivua

   Olen tässä toistakymmentä vuotta vanhan kirjan kimpussa, mutta niinhän se on kalastuksessakin, että hyvää kannattaa pyytää pidempäänkin. Kaksi tuoreempaa Minette Waltersia (Kameleontin varjo, suom. 2009, ja Paholaisen höyhen, 2006) luin juuri ennen tätä.

   Kahteen aikaisemmin ilmestyneeseen verrattuna Pirunkettu on monisäikeisempi ja käsittelee asioita ja ihmisiä, joista – joiden rooleista – ainakin minun oli vaikea pohtimatta päästä eteenpäin. Englantilaiselta jännityskirjailijalta on suomennettu 12 kirjaa. Näiden kolmen lukemani perusteella sanon kuin maatilaelämän tarkkailija: parantaa kuin sika juoksuaan.
   Paikka paikoin tuntui, että olen lukemassa mielenkiintoista kuka-kukin-on -tyylistä arvoituskirjaa. Lopulta Walters avaa solmut yksiselitteisesti ja nopeasti kiihdytettyään vauhtia ja punottuaan juonta loppua kohti kohoavalla jännityksellä. Niinhän kirjoissa yleensäkin tapahtuu, mutta  Waltersilta se onnistuu erityisen hyvin.

   Kirjan tapahtumat sijoittuvat jälleen Englannin maaseudulle ja jo parhaat vuotensa nähneeseen kartanoon. Vanhan everstin vaimo kuolee mystisissä olosuhteissa ilman tutkimuksissa havaittuja outoja jälkiä tai merkillisyyksiä, ja pian sen jälkeen vanhan sotilaan elinpiiri kietoutuu alati kiristyvä syyttelyiden, parjausten ja paljastusten verkkoon. Siihen sotkeutuvat niin eversti asianajajineen kuin perilliset ja naapuritkin. Omaa ratkaisevaa osaansa tapahtumissa näyttelee kartanon läheisyyteen ”ei kenenkään maalle” ilmaantuva kulkurijoukko iäkkäine linja-autoineen.
   Lukijan epäiltyä lukemisen edetessä tv-sarjojen tapaan syylliseksi milloin ketäkin, vyyhti purkautuu lopulta yllättävällä tavalla arvailujen ja jännityksen kohottua huippuunsa.
   Juonen punonnan lisäksi Minette Walters on mestari henkilökuvauksissa. Hän avaa lukijan eteen sanallisen kuva-albumin, missä henkilöistä luodaan käsin kosketeltavia persoonia pieniä yksityiskohtia myöten. Se ei kuitenkaan jarruta tapahtumien kulkua, vaan niitä on seurattava lähes elokuvissa istumisen tunnelmissa.

   MATTI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti