4. tammikuuta 2013

Muistin ansassa


SARA PARETSKY
WSOY 2001, 507 sivu

Kuten jo tuolla edellä kerroin Muistin ansassa piti lukea Stieg Larssonin kirjallista tuotantoa kunnioittaen. Tapaninpäivän tv-ohjelmassa kerrottiin, että häntä eivät juurikaan dekkarit kiinnostaneet, mutta jos joltakin niitä oli luettava, se joku oli mm. Sara Paretsky.

Pitihän siihen ihmeelliseen Saraan tutustua, Millennium-trilogia kun edelleen on yksi parhaista lukemistani. Piti saada tietää, mitä sen kirjoittaja lukee – jos yleensä kirjoittamiseltaan ennättää lukea mitään.

Nyt ne kaikki 507 sivua on siis luettu – jokainen niistä, vaikka välillä yksityisetsivä Victoria Warshawskin tutkimukset tuntuivat etenevän tuskastuttavan hitaasti. Voihan tällainen tunne tietenkin johtua siitäkin, että ympäristö oli sangen vieras: vakuutusliiketoiminnan liittyminen toisen maailmansodan juutalaisten kansanmurhiin eli holocaustiin (suom. holokausti), pakeneminen Englantiin ja edelleen Chicagoon, ja kun mukaan oli otettu vielä mustien orjien mahdolliset vakuutussaatavat, niiden puoltajat ja vastustajat, niihin liittyvät muutamat murhat sekä sangen kimurantit henkilösuhteet nyt ja ennen, sai otsanahka nousta toisenkin kerran ihmettelemään ja kyselemään, että mitenkä se olikaan. Ja kuka?

Ei siitä sisällöstä tämän enempää, niin monivaiheinen ja monimutkainen se on. Kaiken uhallakin on kuitenkin kerrottava, että Victoriahan lopulta vie voiton uskomattomalla päättelykyvyllään ja vauhdillaan. En muista, kuka siellä nimittikin hänet flipperinkuulaksi, osuva nimitys joka tapauksessa. Autolla ajamista, ja aina ruuhkassa, kirjassa onkin aivan ruuhkaksi asti. Niiden supistaminen olisi tiivistänyt hieman venytetyn tuntuista kerrontaa.
Myös vähempikin energiapakkauksen väsyttäminen ja nukkumisen haikaileminen yhä uudelleen ja uudelleen olisi riittänyt; väsytti, nukutti, nälkäkin oli… Mutta uskomaton meno jatkui kuin elokuvissa, ovet olivat auki kaikkialle ja vastaukset valmiina.

Kirja päättyy Lottyn omaan kertomukseen vaiheistaan ja siitä, kuka lopulta olikaan Sofie Radbuka. Ikuiseksi arvoitukseksi sen sijaan jäi, selvisikö oma rakas Morrel milloinkaan kotiin sieltä Afganistanista. Ehkä hänet oli otettukin mukaan vain tuomaan kirjaan suudelmia ja normilukijoiden vaatima annos seksiä, joten mitä väliä hänen kohtalollaan onkaan.

Kirja on omiaan niille, jotka haluavat dekkareihinsa perusteellista kerrontaa ja kuvailua.

MATTI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti