23. syyskuuta 2014

Jokisen Koskinen-sarja

Vaikka lukeminen painuu kohdallani usein kesällä lähelle nollaa, jo elokuussa sentään jotakin tapahtu ja syyskuussa tulee luettua pari kolmekin kirjaa. Vuoden 2012 kesä oli poikkeuksellinen: Jokinen, Jokinen, Jokinen, ja pitkä rivi Koskisia, tuli meille ja asettui taloksi.
Ystäväni Maria Forssasta nimittäin viestitti tuolloin kerranneensa joutessaan SEPPO JOKISEN Komisario Koskinen -sarjaa. Kertasi (niitä Koskisia oli silloin kaikkiaan 17) ja tekaisi siinä sivussa aivan mahtavan erikoisteoksen Nukkekoti Väinölän tapaan. Viesti päättyi kannaltani kohtalokkaisiin sanoihin: ”Suosittelen, ja kannattaa aloittaa ensimmäisestä.” Lupasin kokeilla. Ainoastaan kokeilla, sillä en varsinaisesti ole mikään dekkarifani. Luen niitä ainoastaan välipaloina.

Sitä Jokisen ensimmäistä, Koskinen ja siimamies, ei ollut kirjastossa kuin äänikirjana, eikä toistakaan. Milloinkaan ennen en ollut sellaista, siis äänikirjaa, edes nähnyt, mutta nyt tartuin siihen. Istuin pöydän viereen, laitoin levyn aparaattiin ja aloin kuunnella Ola Tuomisen maagista ääntä. Vastapäätä istui Sirkka, joka ei hänkään ollut ikinä kuunnellut äänikirjoja saati lukenut dekkareita - pois se hänestä.

Siitä se alkoi, ja nopeassa tahdissa niitä oli kuunneltu viisi. Sirkka tosin lopetti kolmanteen. Kun äänikirjojen saanti kirjastosta lopahti, siirryin oikeisiin. Pian niitä oli menossa neljäs putkeen, jonkin ajan kuluttua lukujärjestykseen (jota en pidä) oli merkitty jo yhdeksän peräkkäistä, ja kirjaston varauslistalla odotti vuoroaan kaksi äänikirja-Koskista.

Niin että kiitos vaan, Maria, kirjallisesta kahleesta. Kahlasin toki hengähdystauoilla sivu sivulta Sinunkin kirjaasi, tuumin mistä aloittaisin. Kehaisin nimittäin työstäväni kirjan kaikki 36 nukkekotiin liittyvää askarteluohjetta. Vaikka tekemisessä nyt on ollut pitkä katkos, vielä en silti lupauksestani luovu. Jouduin toki heti miten myöntämään voimattomuuteni virkkaamisen ja huovutuksen kohdalla.
Lupaukseni jälkeen Maria on ennättänyt julkaista jo toisenkin kirjan, Nukkekoti Väinölän vuosi, kuuluisasta nukketalostaan.

Tässä lista kuuntelemistani ja lukemistani Seppo Jokisen ”Koskisista”:

Koskinen ja siimamies (1996, cd) 
Koskinen ja raadonsyöjä (1997, cd) 
Koskinen ja pudotuspeli (1998, cd) 
Koskinen ja taikashow (1999, MP3)
Koskinen ja kreikkalainen kolmio (2000, kirja) 
Hukan enkelit (2001, kirja) 
Piripolkka (2002, kirja) 
Vilpittömässä mielessä (2003, kirja)
Suurta pahaa (2004, kirja)
Sana sanaa vastaan (2005, kirja)
Hiirileikki (2006, kirja) 
Viha on paha vieras (2007, kirja) 
Kuka sellaista tekisi (2008, kirja)
Lyöty mies (2009, kirja) 
Räätälöity ratkaisu (2010, MP3) 
Ajomies (2011, kirja)
Hervantalainen (2012, kirja) 
Vihan sukua (2013, kirja)
Mustat sydämet (2014, kirja odottaa pöydälläni lukuvuoroaan)

MATTI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti