21. huhtikuuta 2012

Yösyöttö ja Pian kohtalo


Yösyöttö
Eve Hietamies

Luin
joku viikko sitten Matin kirjoituksen Yösyötöstä. Kun kirja kirjastossa käydessäni sattui silmiini, päätin lainata ja lukea.

Luin aikanaan uteliaisuudesta Eve Hietamiehen esikoisromaanin. Olihan tytöllä perinteitä tällä saralla. Muistelen, ettei se ensimmäinen kirja kummoinen ollut. Taisin ajatella, että taas yksi jälkikasvu ratsastaa vanhempien maineella.


Yösyötön kirjan mielenkiinnolla, onhan minulla omaa taustaakin neljän lapsen isänä ja kymmenen lapsenlapsen ukkina.

Kirjassa jäi erikoisesti mietityttämään Pian kohtalo. Olen vuosien varrella pienoista kauhua tuntien seurannut sitä rumbaa, johon monet nuoret perheet ovat tänä aikana itsensä ajaneet. Uraa pitäisi luoda, harrastaakin pitäisi ja jossakin välissä hoitaa lapsetkin. Kyllä siinä sosiaaliset verkot jäävät hunginnolle - varsinkin, jos asutaan vielä kaukana suvusta.

Olen kuullut synnytysten jälkeisistä masennuksista. Pia kohtasi sen rajuimman jälkeen. Lapsuus oli jokseenkin turvatonta, oli oma ura, eikä kymmenen vuoden suhde toiseen ihmiseen ja neljän vuoden avioliitto ollut antanut valmiuksia äityyteen, joka sekin sai alkunsa vahingosta.


Pian kohtalo pani miettimään, tuleeko vastaavia ilmiötä vastaan tulevaisuudessa, kun nykyinen sukupolvi ehtii lastentekoikään. Tämän päivän ilmiöhän tuntuu olevan, ettei sitouduta mihinkään ja kaiken tekemisen pitäisi olla kivaa. Toivottavasti ei.


Antti oli ilmeisesti saanut osakseen äidinrakkautta ja kykeni kasvamaan yksinhuoltajaksi. Antin kokemukset ovat varmasti aitoja tämänkin päivän yhteiskunnassa. Vaikka tasa-arvosta on puhuttu vuosikymmeniä, on isän jääminen kotiin päätoimisesti hoitamaan lasta, äidin käydessä työssä, vielä aika harvinaista ja kanssaihmisten suhtautumienen sen mukaista. Ylipäätään nykyinen suuntaus näyttäisi olevan, että mahdollisimman varhain vanhemmat menevät takaisin työelämään ja lapsi laitetaan yhteiskunnan hoitoon.


Kaikkinensa Hietamiehen kirja on sujuvaa kerrontaa. Suosittelen luettavaksi.

NIILO

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti